Hver er ég og af hverju kom ég til Íslands?

Ei mun pitanykaan palauttaa sita kotitehtavaa tanaan! Jaana tuli kylailemaan, joten sit vaan chillailtiin, manailtiin musiikkiohjelman huonoa tarjontaa ja naureskeltiin ulkona riehuvaa myrskya.

Aattelin etta mun pitais ehka esittaytya ja kertoa vahan etta miten ma tanne Reykjavíkiin oikein paadyin - ja mista blogin nimi tulee!

Oon siis Siru, tottelen myos nimia Roo, Sirpa, Pipsu, Tiu, Sigrún, Suri (damn it), Finnish Fury, hej vi... Asun maailman pohjoisimmassa paakaupungissa, opiskelen University of Icelandissa paaaineena islantia ja siina sivussa jotain randomkursseja italiaks. Laulan yliopiston kuorossa ja haaveilen sosiaalielamasta. Olin taalla kassapaallikkona ja iltapaivakerhon ohjaajana, mut nyt nyhvaan vaan kotona ja koululla. Tykkaan kakasta musiikista ja sopoista jutuista, enka taida koskaan kasvaa isoksi. Neulon satunnaisesti islantilaisia villapaitoja ja taistelen kilojen kanssa. Mulla on Suomessa nelja pikkuveljea: Pauli (18), Kauri (15), Runo (9) ja Leimu (6). Jos mulla ois enemman rahaa ni lennattelisin niita tanne tai kavisin useammin kotona, mulla on aina ihan hirvea koti-ikava ja ois kiva nahda ku veljet kasvaa. Ma kasvan enaa valitettavasti vaan leveyssuunnassa. On ne kylla fiksuja poikia. On mulla aitia ja isiakin kova ikava! Mun ei tarvi ku kuulla joku surullinen laulu ni oon heti pillittamassa koti-ikavasta. Oon varmaan lentany pesasta liian aikasin, epavirallisesti jo 17-vuotiaana, veikkaan et siks vollottelen yon pimeina tunteina.

Kuten jotkut tietaa kun jaksan aina mainostaa, oon ollu neljana kesana Jenkeissa presbyteerisen kesaleirin ohjaajana. Siru oli vahan vaikea nimi jenkeille, varsinkin pienimmille leirilaisille, joten sain lempinimen Roo. Esittelin siita lahtien itteni aina silla nimella muksuille. Yhdessa banaaneista kertovan laulun lopussa laulettiin "go bananas, go go bananas" ja siina vaiheessa piti heittelehtia ympariinsa. Ja ma mietin etta go where?


Meitsi putkahti maailmaan toukokuun lopulla 1987 Turun Heiskalla. Sitten asuttiin milloin missakin, Harjavallassa, Rauhassa, Raumalla ja Joutsenossa useampaankin otteeseen, ja aina valilla Turussa. Olin Joutsenon naisvoimistelijoissa pienena (lol) ja kun aloitin ekan luokan Turussa Nummen koulussa (nykyaan Nummenpakan koulu) alkoi myos kilpajuoksu harrastuksesta toiseen. Ainakin nelja kuoroa tuli koluttua lapi, Tuomiokirkon nuorisokuorossa olin vissiin tokalta luokalta aina Islantiin lahtooni asti. Tanssijalkaa on aina vipattanut. Aloitin tanssiurani baletilla, mutta jalkoja sarki aina ikavasti tuntien jalkeen. Vaihdoin baletin jazziin, ja sielta jatkoin tanhuun ja steppiin. Steppausta jatkoin tanne tulooni asti, ja otin steppikengat tanne mukaan. Islantilaiset ei kuitenkaan osaa stepata, taalla ei mikaan tanssikoulu jarjesta steppitunteja... Vapaapalokunnassa olin myos, ja partiossa. Ai niin, ja rumputunneilla!

Viidennella luokalla, kun olin lukenut englantia kaks vuotta ja aloitin saksan, huomasin etta kielet on mun juttu. Seiskalla otin lisaks latinan ja ruotsin, ja kasilla valinnaisena ranskan. Kun lukiovalintoja piti tehda, olin kahden vaiheilla: jatkaako kieliopintoja vai menna musiikkilukioon (tassa vaiheessa soitin siis myos orkesterissa pasuunaa...) Kavin musiikkilukion paasykokeissa ja ne oli liekeissa kun tarvitsivat kovasti pasunistia johonkin big bandiin, mutta valitsin sittenkin Klassikon, ja nelja uutta kielta: italian, venajan, espanjan ja vanhan kreikan. Aloin koulun ohella kaymaan esperanton lukuryhmassa, ja se paatos muutti kirjaimellisesti mun elaman... Siita lisaa myohemmin.

Noh, lakkiaiset tuli ja meni, ja koitti paasykokeiden aika... kavin aika monessa paasykokeessa: Turun yliopistossa saksassa, espanjassa, latinassa ja kreikassa, Jyvaskylassa englannissa, ruotsissa, saksassa ja ranskassa, ja Helsingissa latinassa ja kreikassa. Ainoa mihin paasin edes varasijoille oli Turun saksa (lol again), koska muissa kokeissa reputin suomenkieliset osiot... how sad is that. Oon edelleen sita mielta, etta Hesan kokeissa suomen osiossa luetun ymmartaminen ja sita koskevat kysymykset koski kylla ihan eri asioita. Onnistuin nukahtamaan sinne kokeeseen.

Lahdin paasykokeiden ja vanhimman pikkuveljen Paulin konfirmaation jalkeen toista kertaa Virginiaan kesaleirille toihin, niista neljasta kesasta kirjoitan kylla oman entryn. Tulin sielta elokuun lopulla takaisin, ja mietin etta mitas sitten. Ajatuksissa oli hetken aikaa kypsyny ajatus au pairiksi lahtemisesta, ja laitoin sitten profiilin au paireja valittavalle nettisivulle. Puhelin alko heti soida ja sahkoposteja tulvi joka suunnalta. Tokana paivana sain puhelun Islannista, jossa nelja pienta poikaa kaipasi isoasiskoa. Odottelin kuitenkin viela hetken, koska halusin lahtea Italiaan... Italiasta ei kuitenkaan tullu varteenotettavia ilmoituksia, joten kavin ostamassa menolipun Islantiin ja kolme viikkoa profiilini julkaisemisesta olin lentokoneessa kohti laavakenttia.

Eyrarbakki on 400 ihmisen kalastajakyla noin tunnin ajomatkan paassa Reykjavíkista. Siella on kirkko, huoltoasema ja Islannin tunnetuin vankila, tietenkin meidan talon vieressa. Au pair -perheeseeni kuului isa Haukur, aiti Helga, ja pojat Davíð (10), Ásmundur (6), Arnar Pétur (3) ja Björn Eggert (1). Kielimuuri oli aika masentavaa aluks, kun olin aina aiemmin tottunu siihen etta ymmarran mita ymparilla tapahtuu aiempien kieliopintojen takia. Olin Eyrarbakissa 8 kuukautta, ja sitten oli "pakko" taas lahtea Jenkkeihin kesatoihin - ja Suomeen paasykokeisiin. Olin valmistautunut taas englannin, ruotsin, saksan ja ranskan kokeisiin, mutta menin paikan paalle kokeiden jalkeisena paivana. Eika oikeestaan ees harmittanu, vaikka eka ajatus oli, etta tassa meni tulevaisuus. Olin jattany Islannin yliopistolle hakupaperini, mut ne oli puutteelliset, kun en ollu saanut kaikkia tarvittavia suosituksia.

Pitkien selvitysten jalkeen sain selville, etta paasin tanne yliopistoon, joten muutin Jenkeista suoraan tanne. Talle tielle oon sitten jaanyt, kesakuussa saan bachelorin paperit kateeni ja toivon mukaan jatkan maisteriohjelmaan syksylla.

Se, miten tutustuin italialaiseen runopoikaani, on melko varmaan seuraavan entryn aihe... Tykkaan ite ihan hirveasti lukea toisten parien tarinoita, ne lammittaa kivasti mielta. :)