Plaah. Pitais opiskella lauseoppia (eli pilkunnuuskintaa), vastata Italian historian kysymyksiin ja tehda kaantamisen kotikoe, mut on vahan kipea olo ja paa ei toimi...
Mentiin eilen Nicolan kanssa kuukausittaiseen esperantotapaamiseen. Meita kokoontuu noin 20 hengen porukka Islannin esperantojarjeston omiin tiloihin, ja sitten puhutaan esperantoksi milloin mistakin, esitellaan uusia kirjoja yms. ja juodaan kahvia.
Oon kiinnittany huomiota pariin juttuun, seka taalla etta Suomessa. Oon osallistunu siis molemmissa maissa esperantotapaamisiin. Turussa olin selvasti nuorin osallistuja, kaikki muut oli varmaankin reippaasti yli 60-vuotiaita, ja hauskoja kommelluksia sattu joka kerta suurennuslasien ja kuulolaitteiden kanssa. Taalla Reykjavíkissa meita oli eilen kolme parikymppista, ma, Nicola ja yks ranskalainen vaihtari, yks kolmekymppinen Hannes ja loput on sitten kuulolaitekansaa. Italiassa kun oon seikkaillu esperantotapaamisissa niin oon huomannut etta siella on enemman nuoria mukana.
Vaikken ole mikaan superfanaattinen esperantisti, niin silti vahan huolettaa etta miten tassa tulee kaymaan tuon suurimman esperantistisukupolven jalkeen. Helsingissa on vissiin melko aktiivinen esperantoseura yliopistolla, mutta en tieda miten muilla paikkakunnilla on mahdollista oppia esperantoa... kun kaikille ei sovi internetissa opiskelu omin pain. En sitten tieda etta kammoksuuko nuoret semmosta vanhanaikaisuutta, mika kieleen joskus liittyy, kun esim. tosi monet esperantonkieliset kirjat on melko vanhoja ja aika kuivan nakosia. Toisaalta, esperantoliike on suurempi Etela-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa ku taalla pohjoisessa.
Sitten kun me saadaan joskus lapsia, niin esperanto onkin sitten hiukan kakspiippunen juttu... Me tullaan todennakosesti kayttamaan sita meidan yhteisena kielena, ellen sitten opi puhumaan sujuvasti italiaa, eika me haluta pakottaa meidan muksuja puhumaan sita. Mulla on yks kaveri, jonka vanhempien yhteinen kieli oli esperanto, ja ne pakotti sen puhumaan esperantoa kotona. Noh, kyseisella kaverilla on nyt siis kolme aidinkielta, mutta mikali oikein ymmarsin ni se on hiukan katkera siita pakottamisesta. Vahan jannittaa miten kaikki hommat hoituu kun ma puhun lapsille suomea ja Nicola italiaa, jos me puhutaan keskenamme esperantoa ja asutaan taalla Islannissa, jos lapset menee viela paivakotiin ni siellahan ne puhuu islantia... Se on sen ajan murhe, mut vaikea olla murehtimatta jo nyt ku en halua etta lapset karsii.
Mentiin eilen Nicolan kanssa kuukausittaiseen esperantotapaamiseen. Meita kokoontuu noin 20 hengen porukka Islannin esperantojarjeston omiin tiloihin, ja sitten puhutaan esperantoksi milloin mistakin, esitellaan uusia kirjoja yms. ja juodaan kahvia.
Oon kiinnittany huomiota pariin juttuun, seka taalla etta Suomessa. Oon osallistunu siis molemmissa maissa esperantotapaamisiin. Turussa olin selvasti nuorin osallistuja, kaikki muut oli varmaankin reippaasti yli 60-vuotiaita, ja hauskoja kommelluksia sattu joka kerta suurennuslasien ja kuulolaitteiden kanssa. Taalla Reykjavíkissa meita oli eilen kolme parikymppista, ma, Nicola ja yks ranskalainen vaihtari, yks kolmekymppinen Hannes ja loput on sitten kuulolaitekansaa. Italiassa kun oon seikkaillu esperantotapaamisissa niin oon huomannut etta siella on enemman nuoria mukana.
Vaikken ole mikaan superfanaattinen esperantisti, niin silti vahan huolettaa etta miten tassa tulee kaymaan tuon suurimman esperantistisukupolven jalkeen. Helsingissa on vissiin melko aktiivinen esperantoseura yliopistolla, mutta en tieda miten muilla paikkakunnilla on mahdollista oppia esperantoa... kun kaikille ei sovi internetissa opiskelu omin pain. En sitten tieda etta kammoksuuko nuoret semmosta vanhanaikaisuutta, mika kieleen joskus liittyy, kun esim. tosi monet esperantonkieliset kirjat on melko vanhoja ja aika kuivan nakosia. Toisaalta, esperantoliike on suurempi Etela-Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa ku taalla pohjoisessa.
Sitten kun me saadaan joskus lapsia, niin esperanto onkin sitten hiukan kakspiippunen juttu... Me tullaan todennakosesti kayttamaan sita meidan yhteisena kielena, ellen sitten opi puhumaan sujuvasti italiaa, eika me haluta pakottaa meidan muksuja puhumaan sita. Mulla on yks kaveri, jonka vanhempien yhteinen kieli oli esperanto, ja ne pakotti sen puhumaan esperantoa kotona. Noh, kyseisella kaverilla on nyt siis kolme aidinkielta, mutta mikali oikein ymmarsin ni se on hiukan katkera siita pakottamisesta. Vahan jannittaa miten kaikki hommat hoituu kun ma puhun lapsille suomea ja Nicola italiaa, jos me puhutaan keskenamme esperantoa ja asutaan taalla Islannissa, jos lapset menee viela paivakotiin ni siellahan ne puhuu islantia... Se on sen ajan murhe, mut vaikea olla murehtimatta jo nyt ku en halua etta lapset karsii.
Engin ummæli:
Skrifa ummæli