Kiitos Elisa kun huomautit, luulin etta taa on joku insidejuttu :) ihanaa kun saan siis kirjottaa kans, vaikken Italiassa asukaan tai oo asunu! Eli siis mun saga Italian ja italian kanssa yleison pyynnosta tulee tassa.
Palataan siis ajassa taaksepain, vuoteen 2001, jolloin olin 13-vuotias. Eiku olin ma jo tossa vaiheessa 14, kun vuoden loppupuolesta on kyse... pentu kuitenkin. Lojuin sangyllani ja kuuntelin radiota, ja yhtakkia kuulin ehka maailman parhaimman biisin siihen mennessa ja ymmarsin, etta laulu oli italiaksi. Myohemmin sain tietaa, etta kyseessa oli Tiziano Ferron biisi Perdono. Loysin myos Tizianon levyn Rosso Relativo Turun musiikkikirjastosta ja aanitin sen kasetille. Pian osasin kaikki laulut ulkoa, vaikken ymmartanyt sanoista kuin murto-osan (kiitos latinan ja ranskan).
Ysiluokan kevaalla (2003) me latinanlukijat tehtiin luokkaretki Roomaan. Se reissu vaan lisas tulta munille, rakastuin maahan totaalisesti ja sen jalkeen ei oo ollu paluuta entiseen. Olin siis ollu jo aiemmin huumassa, koska latinanlukijana oltiin kayty samalla antiikin historiaa jonkun verran lapi, ja antiikin historia on ehka parasta mita tiedan (Nicolan, kielihistorian ja Kinder Delicen jalkeen). Pompeijissa olin liekeissa, samoin Forum Romanumilla, kun toiset hoiperteli krapulassa tai halus menna tsekkaamaan muotiliikkeita. Mukaan tarttui tietenkin Pace-lippu, jonka sain vaaleahiuksisena tyttona tingattua 5 euroon, kun muut makso muistaakseni 8 euroa.
Sitten tuli lukioaika. Olin valvonu monia oita lukiovalinnan takia, koska mulla oli kaks vaihtoehtoa: Turun Klassikon lukio, jossa oli tarjolla 9 vierasta kielta, ja Puolalanmaen lukio, musiikkilukio jonka paasykokeen lapaisin ja ne etti tuskasesti pasunistia niiden big bandiin. Olin siis pasunisti silloin. Valitsin Klassikon sen takia, etta saisin luettua kielia, mm. latinaa ja italiaa. Oli tosi fiksua lukea ranskaa, latinaa, italiaa ja espanjaa samaan aikaan... Aloin samaan aikaan kayda italiantunneilla Turun Tyovaenopistolla, koska en vaan saanu tarpeekseni italiasta, plus lukion italiantunnit oli vahan flegmaattisia, kaikella kunnioituksella kivaa opettajaa kohtaan.
Liityin myos lukion Rooma-kerhoon, joka kokoontui silloin talloin kuuntelemaan luentoja Roomaan liittyvista aiheista. Kevaalla 2004 kerho teki viikon retken Roomaan, ja sain isani ylipuhuttua. Mulla oli hyva tuuri, koska reissulle oli enaa yks paikka vapaana. Saastettiin rahaa eli ei yovytty Roomassa, vaan Anguillarassa yhdessa villassa. Se viikko oli taydellinen, koska porukasta joka ikinen oli siella siksi etta ne halus oppia historiasta ja kuunnella, eika horppia vahvempia. Kaveltiin enemman ku laki sallii ja joskus eksyttiinkin (jos sa lahdet Anguillaraan, joudut Braccianoon...), mutta oli aivan fantastinen reissu - varsinkin kun Pantheonin lahella olevasta levykaupasta loytyi Tizianon levy 111! Vielakin kun kuuntelen sita levya, mieleen palaa junamatkat Anguillarasta Terminille.
Olin tietysti valinnut kaikki 9 kielta, ja lukion tokalla jouduin karsimaan niista osan kun lukujarjestykseen ei mahtunu pakolliset matikat sun muut. Ranskan jatin pois, ja meinasin jattaa espanjankin, mutta italianope sano etta jata mielummin italia, koska ylioppilaskirjotuksissa sen kirjottaa vaan vaihtarit tai natiivit, eli sielta tulee joko L tai A. Kun masennuin siita, opettaja huomautti etta han ei yo-kirjotustensa aikana viela osannut italiaa, eli kaikki on mahdollista myohemminkin. Jatkoin siis espanjaa, mutta sydan sykki italialle. Latina lohdutti jonkin verran :) Muistaakseni 2005 menin Laura Pausinin konserttiin, vaikken hysteerinen fani ollutkaan. Hyvin veti Laura.
Lukulomalla (2006) sain mahdollisuuden lahtea opetusministerion kustantamalle matkalle esperantofestareille Italiaan. Lahdin yhdessa toisen esperantistin Antin kanssa kohti tuntematonta; Roomasta piti napata juna Torricellaan, jossa ei lippuvirkailijan mukaan ollut asemaa. Asema kuitenkin loytyi, kun toistin kysymyksen italiaks. Voisinpa sanoa etta se viikko muutti mun elaman: tajusin, etta oon viela nuori (olin siis kihloissa, avoliitossa, lemmikki ja takapihalla kirsikkapuu), sain paljon ystavia ja tapasin Nicolan ekaa kertaa.
Festareiden jalkeen palasin kotiin ja katsoin maailmaa eri silmin, oli outo olo koko kevaan. Lahetin Nicolalle kuvan missa se nukku ruokapoydassa, ja alettiin juttelemaan mesessa esperanton ja italian sekotusta. Nicolasta tuli mun luottoystava, voitiin jutella kaikesta maan ja taivaan valilla. Laheteltiin postikorttejakin, ja tekstiviesteja, mutta ihan puhtaasti kaveripohjalta. Syksylla 2006 kuulin, etta Tiziano esiintyy Elama Lapselle -konsertissa, varasin heti lipun sinne. Sain lipun kenraaliharjoituksiin, ja kun Tiziano tuli lavalle, heilutin melkein kateni irti - ja Tiziano heilutti takas! Myohemmin yritin kiivaasti paasta backstagelle ku jotku oli voittanu jossain kilpailussa ja paasi tapaamaan Tizianoa henkilokohtasesti, mut tormasin ainoastaan Lordin jaseniin, jotka oli tupakalla.
Syksylla 2007 muutin koulun takia suoraan Jenkeista tanne Islantiin, guesthouseen missa asuin 15 erasmuslaisen kanssa. Otin yliopistolla kurssin italiaa, itseopiskelukurssin, jossa olin ylivoimaisesti ryhman huonoin. Meidan "Big Brother -talon" italialainen Simone autto mua sillon tallon italian laksyissa, ja meista tuli tosi hyvat kaverit - ja enemmankin, vaikka virallisesti oltiinkiin vaan kavereita. Joulun jalkeen otin italian itseopiskelun jatkokurssin, ja Nicola jarjesteli maksupaivamaarat niin, etta sain ilmoittauduttua esperantofestareille. Kaverit varotteli etta otapa iisisti siella (2007-2008 oli aika viinantayteinen sekoiluvuosi mulla) ja sanoinkin, etta siella on vaan yks kenen kanssa jotain vois tapahtua, mutta sekin on varattu.
Kun saavuin Senigalliaan paasiaisena 2008, Nicola (joka oli mun tietamatta ollu sinkku reilun viikon) huuteli mua jo hotellin aulan ikkunasta. Nicola oli tosi kiireinen koko viikon, koska se oli yks tapahtuman jarjestajista. Seuraavana iltana sitten jotain tapahtu, ja tassa sita nyt ollaan, paria Italian-reissua rikkaampana, appivanhempien ja isoaidin hyvaksymana, rakkaudesta edelleen soikeana ja omaa vuokrakaksiota etsimassa. Jos olisin sillon Turun musiikkikirjastossa kuullu, etta jonain paivana mulla on italialainen siippa, oisin nauranu peffani irti.
Puhunko italiaa? Joo, yliopiston puhe- ja Italian historian kursseista huolimatta en ihan niin hyvin ku haluaisin. Ymmarran karkeasti sanottuna ~95% kaikesta, ja jopa baresea, ja saan sanottua kaiken mita haluan, kunhan toinen osapuoli ei huomauta subjunktiivin puuttumisesta, vaarasta aikamuodosta tai latinan kieliopin mukaan taivutetuista verbeista.
Mieleni teki laittaa muistelovideoks Carmen Consolin L'ultimo Bacio tai Gemelli Diversin Mary, mutta paadyin tahan videoon, koska tata biisia kuuntelin Anguillarassa Bracciano-jarven rannalla, ilman Lauraa tosin. Mut mun mielesta Laura sopii tahan biisiin niin hyvin.
Palataan siis ajassa taaksepain, vuoteen 2001, jolloin olin 13-vuotias. Eiku olin ma jo tossa vaiheessa 14, kun vuoden loppupuolesta on kyse... pentu kuitenkin. Lojuin sangyllani ja kuuntelin radiota, ja yhtakkia kuulin ehka maailman parhaimman biisin siihen mennessa ja ymmarsin, etta laulu oli italiaksi. Myohemmin sain tietaa, etta kyseessa oli Tiziano Ferron biisi Perdono. Loysin myos Tizianon levyn Rosso Relativo Turun musiikkikirjastosta ja aanitin sen kasetille. Pian osasin kaikki laulut ulkoa, vaikken ymmartanyt sanoista kuin murto-osan (kiitos latinan ja ranskan).
Ysiluokan kevaalla (2003) me latinanlukijat tehtiin luokkaretki Roomaan. Se reissu vaan lisas tulta munille, rakastuin maahan totaalisesti ja sen jalkeen ei oo ollu paluuta entiseen. Olin siis ollu jo aiemmin huumassa, koska latinanlukijana oltiin kayty samalla antiikin historiaa jonkun verran lapi, ja antiikin historia on ehka parasta mita tiedan (Nicolan, kielihistorian ja Kinder Delicen jalkeen). Pompeijissa olin liekeissa, samoin Forum Romanumilla, kun toiset hoiperteli krapulassa tai halus menna tsekkaamaan muotiliikkeita. Mukaan tarttui tietenkin Pace-lippu, jonka sain vaaleahiuksisena tyttona tingattua 5 euroon, kun muut makso muistaakseni 8 euroa.
Sitten tuli lukioaika. Olin valvonu monia oita lukiovalinnan takia, koska mulla oli kaks vaihtoehtoa: Turun Klassikon lukio, jossa oli tarjolla 9 vierasta kielta, ja Puolalanmaen lukio, musiikkilukio jonka paasykokeen lapaisin ja ne etti tuskasesti pasunistia niiden big bandiin. Olin siis pasunisti silloin. Valitsin Klassikon sen takia, etta saisin luettua kielia, mm. latinaa ja italiaa. Oli tosi fiksua lukea ranskaa, latinaa, italiaa ja espanjaa samaan aikaan... Aloin samaan aikaan kayda italiantunneilla Turun Tyovaenopistolla, koska en vaan saanu tarpeekseni italiasta, plus lukion italiantunnit oli vahan flegmaattisia, kaikella kunnioituksella kivaa opettajaa kohtaan.
Liityin myos lukion Rooma-kerhoon, joka kokoontui silloin talloin kuuntelemaan luentoja Roomaan liittyvista aiheista. Kevaalla 2004 kerho teki viikon retken Roomaan, ja sain isani ylipuhuttua. Mulla oli hyva tuuri, koska reissulle oli enaa yks paikka vapaana. Saastettiin rahaa eli ei yovytty Roomassa, vaan Anguillarassa yhdessa villassa. Se viikko oli taydellinen, koska porukasta joka ikinen oli siella siksi etta ne halus oppia historiasta ja kuunnella, eika horppia vahvempia. Kaveltiin enemman ku laki sallii ja joskus eksyttiinkin (jos sa lahdet Anguillaraan, joudut Braccianoon...), mutta oli aivan fantastinen reissu - varsinkin kun Pantheonin lahella olevasta levykaupasta loytyi Tizianon levy 111! Vielakin kun kuuntelen sita levya, mieleen palaa junamatkat Anguillarasta Terminille.
Olin tietysti valinnut kaikki 9 kielta, ja lukion tokalla jouduin karsimaan niista osan kun lukujarjestykseen ei mahtunu pakolliset matikat sun muut. Ranskan jatin pois, ja meinasin jattaa espanjankin, mutta italianope sano etta jata mielummin italia, koska ylioppilaskirjotuksissa sen kirjottaa vaan vaihtarit tai natiivit, eli sielta tulee joko L tai A. Kun masennuin siita, opettaja huomautti etta han ei yo-kirjotustensa aikana viela osannut italiaa, eli kaikki on mahdollista myohemminkin. Jatkoin siis espanjaa, mutta sydan sykki italialle. Latina lohdutti jonkin verran :) Muistaakseni 2005 menin Laura Pausinin konserttiin, vaikken hysteerinen fani ollutkaan. Hyvin veti Laura.
Lukulomalla (2006) sain mahdollisuuden lahtea opetusministerion kustantamalle matkalle esperantofestareille Italiaan. Lahdin yhdessa toisen esperantistin Antin kanssa kohti tuntematonta; Roomasta piti napata juna Torricellaan, jossa ei lippuvirkailijan mukaan ollut asemaa. Asema kuitenkin loytyi, kun toistin kysymyksen italiaks. Voisinpa sanoa etta se viikko muutti mun elaman: tajusin, etta oon viela nuori (olin siis kihloissa, avoliitossa, lemmikki ja takapihalla kirsikkapuu), sain paljon ystavia ja tapasin Nicolan ekaa kertaa.
Festareiden jalkeen palasin kotiin ja katsoin maailmaa eri silmin, oli outo olo koko kevaan. Lahetin Nicolalle kuvan missa se nukku ruokapoydassa, ja alettiin juttelemaan mesessa esperanton ja italian sekotusta. Nicolasta tuli mun luottoystava, voitiin jutella kaikesta maan ja taivaan valilla. Laheteltiin postikorttejakin, ja tekstiviesteja, mutta ihan puhtaasti kaveripohjalta. Syksylla 2006 kuulin, etta Tiziano esiintyy Elama Lapselle -konsertissa, varasin heti lipun sinne. Sain lipun kenraaliharjoituksiin, ja kun Tiziano tuli lavalle, heilutin melkein kateni irti - ja Tiziano heilutti takas! Myohemmin yritin kiivaasti paasta backstagelle ku jotku oli voittanu jossain kilpailussa ja paasi tapaamaan Tizianoa henkilokohtasesti, mut tormasin ainoastaan Lordin jaseniin, jotka oli tupakalla.
Syksylla 2007 muutin koulun takia suoraan Jenkeista tanne Islantiin, guesthouseen missa asuin 15 erasmuslaisen kanssa. Otin yliopistolla kurssin italiaa, itseopiskelukurssin, jossa olin ylivoimaisesti ryhman huonoin. Meidan "Big Brother -talon" italialainen Simone autto mua sillon tallon italian laksyissa, ja meista tuli tosi hyvat kaverit - ja enemmankin, vaikka virallisesti oltiinkiin vaan kavereita. Joulun jalkeen otin italian itseopiskelun jatkokurssin, ja Nicola jarjesteli maksupaivamaarat niin, etta sain ilmoittauduttua esperantofestareille. Kaverit varotteli etta otapa iisisti siella (2007-2008 oli aika viinantayteinen sekoiluvuosi mulla) ja sanoinkin, etta siella on vaan yks kenen kanssa jotain vois tapahtua, mutta sekin on varattu.
Kun saavuin Senigalliaan paasiaisena 2008, Nicola (joka oli mun tietamatta ollu sinkku reilun viikon) huuteli mua jo hotellin aulan ikkunasta. Nicola oli tosi kiireinen koko viikon, koska se oli yks tapahtuman jarjestajista. Seuraavana iltana sitten jotain tapahtu, ja tassa sita nyt ollaan, paria Italian-reissua rikkaampana, appivanhempien ja isoaidin hyvaksymana, rakkaudesta edelleen soikeana ja omaa vuokrakaksiota etsimassa. Jos olisin sillon Turun musiikkikirjastossa kuullu, etta jonain paivana mulla on italialainen siippa, oisin nauranu peffani irti.
Puhunko italiaa? Joo, yliopiston puhe- ja Italian historian kursseista huolimatta en ihan niin hyvin ku haluaisin. Ymmarran karkeasti sanottuna ~95% kaikesta, ja jopa baresea, ja saan sanottua kaiken mita haluan, kunhan toinen osapuoli ei huomauta subjunktiivin puuttumisesta, vaarasta aikamuodosta tai latinan kieliopin mukaan taivutetuista verbeista.
Mieleni teki laittaa muistelovideoks Carmen Consolin L'ultimo Bacio tai Gemelli Diversin Mary, mutta paadyin tahan videoon, koska tata biisia kuuntelin Anguillarassa Bracciano-jarven rannalla, ilman Lauraa tosin. Mut mun mielesta Laura sopii tahan biisiin niin hyvin.
2 ummæli:
aaaaaaa. ihana italia-historiikki <3
Kuunneltiin koko heinàkuu 2003 tota Gemelli Diversin Marya :D ja Silvia làhetti mulle siità sitten CD:n. ihanaa etten oo ainut kelle toi biisi on iskeny muahaha :D
Ootte supersuloiset!
ja oon vielàkin kyllà kade sun kieltenopiskelukyvyistà.
Ihana juttu <3
Skrifa ummæli