miðvikudagur, janúar 27, 2010

muutoksen tuulet puhaltaapi

There's no turning back now. Kaytiin viikko sitten tiistaina kattomassa yhta asuntoa, ja toissapaivana kirjotettiin vuokrasopimus ja saatiin avaimet. Kamppa on Vesturbærissa, eli Reykjavíkin lansiosassa, 5 minuuttia Nicolan tyopaikalta ja reilun vartin paassa yliopistolta. Meidan vieressa on myos pizza(nouto)paikka, Subway, ruokakauppa, apteekki ja hiukan kauempana pari muuta ruokakauppaa ja Suomen suurlahetysto.


Meidan kampassa on kaks huonetta ja keittio, ja vihdoin meilla on suihku, jossa ei tarvii askarrella kylman ja kuuman nupin kanssa! Asunto on kakkoskerroksessa, tosi vilkkaan kadun vieressa. Atlanttikin nakyy melkein ikkunasta, asunnon ulkopuolelta kylla.


Me saatiin sinne poyta ja nelja tuolia, kaks mattoa, hieno puinen TV-kaappi, lamput ja salekaihtimet, muut jutskat ostetaan ite. Meinataan olla taalla pidempaan, ja mietittiin etta ostetaan vuodesohva vierailijoiden varalta, kun puhutaan ainakin parin vuoden asustamisesta. Oon jo ihan liekeissa oottamassa lauantaista bussireissua Ikeaan, autottomana ei voida ostaa paljoa mutta jos alottais vaikka kattiloista ja astioista :)

Heli muuttaa poikkiksensa kanssa jo tana viikonloppuna, saivat tietaa tanaan. Niin se Hátúnin residenssi sitten tyhjenee. Johanna muuttaa poikkiksensa kanssa helmikuun lopulla, niinku mekin. Taa on ollu kiva asumismuoto, vahan niinku soluasumista mut hyvien kavereiden kanssa. Nyt pitaa sitten vaan kahvitella usein ja tehda kahvitreffeja johonkin kahvilaan.

Taa on mun toinen kerta avovaimona, ekalla kerralla olin 18 ja kihloissa. Meidan rivitaloasunto oli unelma, aivan ihana, saunakin oli kiva vaikken koskaan ookaan ollu kova saunomaan. Musta tuntuu etta oon nyt valmiimpi, onhan tassa neljan vuoden aikana kasvanu kuitenkin jonkun verran. Nyt pitaa olla muutenkin itsenaisempi, kun perhe asuu eri maassa.

Ainoa huono puoli tassa yhteenmuutossa on se, etta nyt mulla ei oo enaa mitaan paikkaa minne paeta jos tulee Siru-hetki. Voin viela neljan viikon ajan tarvittaessa paeta sydanlakanoihini Hello Kittyn viereen ja kattella mun huoneessa olevia punasia ja vaaleanpunasia juttuja. Nicola ei takuuvarmasti suostu laittamaan mun Happy Bunny -julistetta seinalle, tai Ewan McGregorin... Enta miten kay mun Littlest Pet Shop -sammakoille? Puuh, en tuu varmaan koskaan kasvamaan aikuseks.

fimmtudagur, janúar 21, 2010

isoksi yhdessa yossa - tai no sinnepain

Huh kun mahassa on jatkuvasti perhosia. Tuntuu, etta nyt yhtakkia on tullu se hetki, millon aikuistuu, ja ne hetket mita on aina miettiny etta "sit ku ma oon iso, niin...".

Kun ma lahdin viikko mun 18v-synttareiden jalkeen yksin jenkkeihin kesaks, aattelin vaan et jee, jannaa. Kun seikkailin samana kesana rahattomana New Yorkissa yksin, aattelin et jee, jannaa. Kun tulin tanne 19-vuotiaana ja asuin keskella ei-mitaan ja leikin issikkaveljien kanssa 20m/s -tuulessa, aattelin et jee, jannaa. En ees reagoinu mitenkaan kummallisesti ku muutin Jenkeista tanne Reykjavíkiin kakskymppisena ja harhailin yliopiston kaytavilla tai laskin kassakaapin sisaltoa ruokakaupassa.

Nyt joulun jalkeen musta tuntuu ihan erilaiselta. Oon tavannu Nicolan perheen ja musta tuntu heti, etta oon osa sita. Tadit ja sedat jutteli mun kanssa, ihan ku oltais tunnettu aina. Sitten tultiin takasin tanne ja alettiin ettimaan asuntoa. Tyttojen kanssa on kiva asua, mutta nyt kun niillakin on poikaystavat ni tuntuu etta nyt on hyva hetki hajaantua, kun nekin muuttaa poikkistensa kanssa yhteen. Loydettiin yks kiva kaksio Reykjavíkin lansiosasta, lahelta yliopistoa, merta ja Nicolan tyopaikkaa. Se on toisessa kerroksessa, ja sita maalataan just. Mennaan vissiin sunnuntaina tai maanantaina kirjottamaan vuokrasopimus, ja muutetaan maaliskuun eka. Siella ei oo mitaan huonekaluja, eika meilla oo mitaan muuta ku iso patja, joten turvaudutaan Ikean tai Rúmfatalagerinnin (Jysk) antimiin.

Kandityokin pitais vasata. Juttelin mun supervisorin kanssa ja se sano etta saan tehda kaantamisesta, mutta ois toinenkin kiinnostava aihe, josta kukaan ei oo viela kirjottanu: prefiksien eli etuliitteiden auð- ja tor- vertailu kielitieteellisesti ja historiallisesti. Veikkaan etta paadyn kuitenkin tohon kaantamiseen, jos kert meinaan hakea kaannostieteen maisteriohjelmaan. Iik, aikuisten juttuja!

On se janna miten joidenkin kakkuvuokien tai raastinraudan ostamisen miettiminen saa perhoset liikkeelle ja younet lyhyiks. Tai se fakta, etta meidan piti varmistaa vuokraisannalta, etta meilla on lupa hankkia lapsia :D

Maisterintutkinnon hakupaperitkin pitais kohta laittaa menemaan. Musta tuntuu etta olisin edelleen se sama tytto, joka lukion aikantunnilla kuunteli Josh Grobania kaverin CD-soittimella ja ootti ku kuuta nousevaa etta paasi baariin keskiviikkoiltana. Baari-intoilu on kadonnu, mutta tuntuu jotenkin vaaralta etta ma oon sellanen, joita ite tarkkailin kun aiti vei mut mukanaan luennoille yliopistolle ja aattelin, etta vau, noi on niin isoja ja tietaa paljon asioita.

Nicola tayttaa huomenna 24. Mun isa oli 24 ku synnyin. Saanko ma kriisiytya?

þriðjudagur, janúar 19, 2010

italia-historiikkini

Kiitos Elisa kun huomautit, luulin etta taa on joku insidejuttu :) ihanaa kun saan siis kirjottaa kans, vaikken Italiassa asukaan tai oo asunu! Eli siis mun saga Italian ja italian kanssa yleison pyynnosta tulee tassa.

Palataan siis ajassa taaksepain, vuoteen 2001, jolloin olin 13-vuotias. Eiku olin ma jo tossa vaiheessa 14, kun vuoden loppupuolesta on kyse... pentu kuitenkin. Lojuin sangyllani ja kuuntelin radiota, ja yhtakkia kuulin ehka maailman parhaimman biisin siihen mennessa ja ymmarsin, etta laulu oli italiaksi. Myohemmin sain tietaa, etta kyseessa oli Tiziano Ferron biisi Perdono. Loysin myos Tizianon levyn Rosso Relativo Turun musiikkikirjastosta ja aanitin sen kasetille. Pian osasin kaikki laulut ulkoa, vaikken ymmartanyt sanoista kuin murto-osan (kiitos latinan ja ranskan).

Ysiluokan kevaalla (2003) me latinanlukijat tehtiin luokkaretki Roomaan. Se reissu vaan lisas tulta munille, rakastuin maahan totaalisesti ja sen jalkeen ei oo ollu paluuta entiseen. Olin siis ollu jo aiemmin huumassa, koska latinanlukijana oltiin kayty samalla antiikin historiaa jonkun verran lapi, ja antiikin historia on ehka parasta mita tiedan (Nicolan, kielihistorian ja Kinder Delicen jalkeen). Pompeijissa olin liekeissa, samoin Forum Romanumilla, kun toiset hoiperteli krapulassa tai halus menna tsekkaamaan muotiliikkeita. Mukaan tarttui tietenkin Pace-lippu, jonka sain vaaleahiuksisena tyttona tingattua 5 euroon, kun muut makso muistaakseni 8 euroa.


Sitten tuli lukioaika. Olin valvonu monia oita lukiovalinnan takia, koska mulla oli kaks vaihtoehtoa: Turun Klassikon lukio, jossa oli tarjolla 9 vierasta kielta, ja Puolalanmaen lukio, musiikkilukio jonka paasykokeen lapaisin ja ne etti tuskasesti pasunistia niiden big bandiin. Olin siis pasunisti silloin. Valitsin Klassikon sen takia, etta saisin luettua kielia, mm. latinaa ja italiaa. Oli tosi fiksua lukea ranskaa, latinaa, italiaa ja espanjaa samaan aikaan... Aloin samaan aikaan kayda italiantunneilla Turun Tyovaenopistolla, koska en vaan saanu tarpeekseni italiasta, plus lukion italiantunnit oli vahan flegmaattisia, kaikella kunnioituksella kivaa opettajaa kohtaan.

Liityin myos lukion Rooma-kerhoon, joka kokoontui silloin talloin kuuntelemaan luentoja Roomaan liittyvista aiheista. Kevaalla 2004 kerho teki viikon retken Roomaan, ja sain isani ylipuhuttua. Mulla oli hyva tuuri, koska reissulle oli enaa yks paikka vapaana. Saastettiin rahaa eli ei yovytty Roomassa, vaan Anguillarassa yhdessa villassa. Se viikko oli taydellinen, koska porukasta joka ikinen oli siella siksi etta ne halus oppia historiasta ja kuunnella, eika horppia vahvempia. Kaveltiin enemman ku laki sallii ja joskus eksyttiinkin (jos sa lahdet Anguillaraan, joudut Braccianoon...), mutta oli aivan fantastinen reissu - varsinkin kun Pantheonin lahella olevasta levykaupasta loytyi Tizianon levy 111! Vielakin kun kuuntelen sita levya, mieleen palaa junamatkat Anguillarasta Terminille.


Olin tietysti valinnut kaikki 9 kielta, ja lukion tokalla jouduin karsimaan niista osan kun lukujarjestykseen ei mahtunu pakolliset matikat sun muut. Ranskan jatin pois, ja meinasin jattaa espanjankin, mutta italianope sano etta jata mielummin italia, koska ylioppilaskirjotuksissa sen kirjottaa vaan vaihtarit tai natiivit, eli sielta tulee joko L tai A. Kun masennuin siita, opettaja huomautti etta han ei yo-kirjotustensa aikana viela osannut italiaa, eli kaikki on mahdollista myohemminkin. Jatkoin siis espanjaa, mutta sydan sykki italialle. Latina lohdutti jonkin verran :) Muistaakseni 2005 menin Laura Pausinin konserttiin, vaikken hysteerinen fani ollutkaan. Hyvin veti Laura.

Lukulomalla (2006) sain mahdollisuuden lahtea opetusministerion kustantamalle matkalle esperantofestareille Italiaan. Lahdin yhdessa toisen esperantistin Antin kanssa kohti tuntematonta; Roomasta piti napata juna Torricellaan, jossa ei lippuvirkailijan mukaan ollut asemaa. Asema kuitenkin loytyi, kun toistin kysymyksen italiaks. Voisinpa sanoa etta se viikko muutti mun elaman: tajusin, etta oon viela nuori (olin siis kihloissa, avoliitossa, lemmikki ja takapihalla kirsikkapuu), sain paljon ystavia ja tapasin Nicolan ekaa kertaa.


Festareiden jalkeen palasin kotiin ja katsoin maailmaa eri silmin, oli outo olo koko kevaan. Lahetin Nicolalle kuvan missa se nukku ruokapoydassa, ja alettiin juttelemaan mesessa esperanton ja italian sekotusta. Nicolasta tuli mun luottoystava, voitiin jutella kaikesta maan ja taivaan valilla. Laheteltiin postikorttejakin, ja tekstiviesteja, mutta ihan puhtaasti kaveripohjalta. Syksylla 2006 kuulin, etta Tiziano esiintyy Elama Lapselle -konsertissa, varasin heti lipun sinne. Sain lipun kenraaliharjoituksiin, ja kun Tiziano tuli lavalle, heilutin melkein kateni irti - ja Tiziano heilutti takas! Myohemmin yritin kiivaasti paasta backstagelle ku jotku oli voittanu jossain kilpailussa ja paasi tapaamaan Tizianoa henkilokohtasesti, mut tormasin ainoastaan Lordin jaseniin, jotka oli tupakalla.


Syksylla 2007 muutin koulun takia suoraan Jenkeista tanne Islantiin, guesthouseen missa asuin 15 erasmuslaisen kanssa. Otin yliopistolla kurssin italiaa, itseopiskelukurssin, jossa olin ylivoimaisesti ryhman huonoin. Meidan "Big Brother -talon" italialainen Simone autto mua sillon tallon italian laksyissa, ja meista tuli tosi hyvat kaverit - ja enemmankin, vaikka virallisesti oltiinkiin vaan kavereita. Joulun jalkeen otin italian itseopiskelun jatkokurssin, ja Nicola jarjesteli maksupaivamaarat niin, etta sain ilmoittauduttua esperantofestareille. Kaverit varotteli etta otapa iisisti siella (2007-2008 oli aika viinantayteinen sekoiluvuosi mulla) ja sanoinkin, etta siella on vaan yks kenen kanssa jotain vois tapahtua, mutta sekin on varattu.

Kun saavuin Senigalliaan paasiaisena 2008, Nicola (joka oli mun tietamatta ollu sinkku reilun viikon) huuteli mua jo hotellin aulan ikkunasta. Nicola oli tosi kiireinen koko viikon, koska se oli yks tapahtuman jarjestajista. Seuraavana iltana sitten jotain tapahtu, ja tassa sita nyt ollaan, paria Italian-reissua rikkaampana, appivanhempien ja isoaidin hyvaksymana, rakkaudesta edelleen soikeana ja omaa vuokrakaksiota etsimassa. Jos olisin sillon Turun musiikkikirjastossa kuullu, etta jonain paivana mulla on italialainen siippa, oisin nauranu peffani irti.


Puhunko italiaa? Joo, yliopiston puhe- ja Italian historian kursseista huolimatta en ihan niin hyvin ku haluaisin. Ymmarran karkeasti sanottuna ~95% kaikesta, ja jopa baresea, ja saan sanottua kaiken mita haluan, kunhan toinen osapuoli ei huomauta subjunktiivin puuttumisesta, vaarasta aikamuodosta tai latinan kieliopin mukaan taivutetuista verbeista.

Mieleni teki laittaa muistelovideoks Carmen Consolin L'ultimo Bacio tai Gemelli Diversin Mary, mutta paadyin tahan videoon, koska tata biisia kuuntelin Anguillarassa Bracciano-jarven rannalla, ilman Lauraa tosin. Mut mun mielesta Laura sopii tahan biisiin niin hyvin.


mánudagur, janúar 18, 2010

bananabrauð

1 muna
150g sokeria (meitsi laittaa jotain kaks desia)
2 (yli)kypsaa banaania
1/2 tl suolaa
1/2 tl ruokasoodaa (mulla toimi myos leivinjauheella)
250g jauhoa (meitsi heittaa ~4 desia)

Vaahdota muna (en jaksa yleensa, kunhan sotkottelen hetken) ja lisaa sokeri. Mossota banaanit ja maiskaise sekaan. Sitten sekota suola, soodat ja jauhot ja sitten sekotat yhteen koko sotkun. Tuo mahtuu mukavasti ikeasta ostettuun neliskulmaseen vuokaan. Taikina nayttaa vahalta, mutta se kohoaa uunissa ainakin kaksinkertaseks. Paista uunissa 45 minuuttia, 160° kiertoilmauunissa(??) ja ilman puhallusta (suora kaannos) 180°. Meilla on kakka uuni talla hetkella, joten joudun paistamaan sita hiukan kauemmin ja laitan puolessavalissa foliota paalle, ettei pinta pala.

Oon tehny tota jo kolme kertaa talla viikolla, just can't get enough! Joskus vois tosiaan koittaa heittaa esim. suklaata messiin. Jos koitatte ni laittakaa ihmeessa kommenttia et mimmosta tuli ja tykkasitteko, bananabrauð on olennainen osa islantilaista ruokakulttuuria ainakin mun mielesta :)

fimmtudagur, janúar 14, 2010

stressipeikon paluu

Kavin yhden meidan opettajan juttusilla ja kyselin etta mimmoinen sen BA-esseen pitais olla, ku mun tietaakseni oon ainoa meidan ryhmasta keta ei semmosta oo viela tehnyt. Sanoin etta haluaisin tehda tyoni kaantamisesta, jos kert meinaan sinne kaannostieteeseen hakea kun se vois olla kaikkein hyodyllisin tulevaisuutta ajatellen. (Voinhan ma niita keskiaikajutun kursseja ottaa ekstrana toivottavasti.) Kuulemma ei tarvii koko kirjaa kaantaa, mut esseen pitaa silti olla noin 30 sivua.

KOLMEKYMMENTA?

Melkein itkin sydanverta ku kuulin ton, koska pisin essee mita oon islanniks kirjottanu tahan mennessa on 4 sivua, eli ehka noin 1500 sanaa. Miten ma saan kirjotettua 30 sivua huhtikuuhun mennessa? Kaiken lisaks mun supervisor tulee olemaan kaikkein pelottavin opettaja, joka mua on opettanut. Se on kylla tosi hyva opettaja, kirjottanu monia oppikirjoja ja se on ehka kaikkein kokenein opettaja naista meidan opettajista, mut se on vaan niin pelottava... Tai ehka se oon vaan ma, joka ottaa kaiken henkilokohtasesti mita se sanoo. Oon varma, etta tuun pillittamaan joka ikinen kerta ku tapaan sen kanssa, jos se kritisoi... mut on se perhana jos ei tuu hyvaa esseeta semmosen paineen alla!

Menin sitten kauhistuneena kattomaan yliopiston kirjastoon jotain aiempaa BA-esseeta. Mulle lykattiin kateen jonkun puolalaisen miehen essee vuodelta 2002. Tama 72-sivuinen essee oli aiheesta "Olla-verbin kehittyminen muinaisindoeurooppalaisesta varhaisislantiin". Siella oli just naa kaikki analogiset tasaukset ja apokoopit ja kaikki asiat mitka on ehka parasta mita tiedan koko maailmassa (Nicolan jalkeen), ja se sai mut toisiin aatoksiin. Miten hienoa ois kirjottaa loppuessee kielihistoriasta? Sit kuuntelin jarkeani ja aattelin etta mista ma revin tarpeeks lahteita. Ois kiva kirjottaa esim. et miten suomalaisista lainasanoista nakee et missa vaiheessa islantiin on tullu samat lainasanat, mut en tieda et saisinko kirjotettua aiheesta 30 sivua. No, kysyn jos tama kyseinen opettaja ois jotain mielta siita. Voinhan ma sitten esim. kaantaa jonkun tekstin tasta kyseisesta aiheesta.

Mulle sanottiin etta mun ei tarvii yrittaa pelastaa maailmaa, vaan kirjottaa vaan ne 30 sivua. En siis varmaan nayta mitenkaan panikoivalta tai pakkohairioiselta tai mitaan :D

Tein muuten eilen ihan parasta lasagnea ja banaanileipaa. Voin laittaa jalkimmaisen ohjeen, jos jotakuta kiinnostaa, aika helppoa leipomista kun ei tarvii ees kasiaan sotkea taikinaan.

þriðjudagur, janúar 12, 2010

Valinnanvaikeuksia ja vaaria sanavalintoja

Sain tanaan takasin mun kaannoksen, jonka joku islantia osaava suomalainen oli tarkistanut. Tarkistaja oli ystavallisesti korjannut mun virheet, joita oli yllattavan paljon... Olin valinnu ihan vaaria suomen sanoja ja olihan siella pari turhaa kielioppivirhettakin. Sen siita saa kun puhuu paivittain jyvaskylalaisen, virtolaisen ja kajaanilaisen kanssa no jotain sinnepain -puhekielta. Marssin kirjallisuusluennon (cristo ku tylsaa) jalkeen suoraan Alvar Aallon suunnittelemaan Pohjolan taloon joka on meidan yliopiston kampuksella ja maksoin noin 7 euroa talon kirjastokortista, joka on vuoden vissiin voimassa. Silla saan lainata pohjoismaisia kirjoja ja leffoja ja vissiin jotain tauluja, jos kiinnostaa. Nappasin ensimmaisen suomenkielisen kirjan minka nain, eli toivottavasti Ilkka Remes aktivoi hiukan mun suomea, siis lahinna kirjakielta, jos meinaan kandityona kaantaa kokonaisen romaanin.


Sain kuulla tanaan etta ois varmuuden vuoks hyva hakea ennen helmikuun ekaa paivaa maisteritutkintoon, koska oon ulkomaalainen. Mulla on siis tassa nyt noin 20 paivaa aikaa miettia, mihin tuhlaan seuraavat kaks vuotta. Vaihtoehtoina ois kaannostiede, yleinen kielitiede, keskiajan islanti ja kulttuuri. Ja islannin kielioppi :D mut ehka mun paa hajoais jos nuuskisin pilkkua kaks vuotta. Kaannostiede ja keskiaikajutska on talla hetkella vahvat suosikit, mut mun on vaikea valita:

Kaannostiede:
+tulevaisuutta ajatellen hyodyllisempi
+opiskelisin islantilaisten kanssa
+saisin opiskella myos espanjan kielihistoriaa ja kielitiedetta
+voisin syventya myos italiaan tai espanjaan kun islantia oppis vakisinkin
-selvianko ma islantilaisten joukossa?
-kiinnostaako toi mua vuoden paasta?
-paastaako Englanti Islantia Euroopan unioniin Icesave-ongelman takia?

Keskiaikajutska:
+saisin MA-paperit 12 kuukaudessa
+opiskelu on englanniks
+saisin opiskella hiukan arkeologiaakin
+kansainvalinen opiskelijajoukko
-paasenko noilla papereilla muualle ku kaupan kassalle
-mun mielesta keskiaika on muuten syvalta
-kiva olla jossain kaivauksilla jos tuulee 30m/s

Puuh... pitaiskohan vaan repasta ja ilmottautua vertailevaan kirjallisuuteen? Kiinnostais ku kilo ulostetta.

miðvikudagur, janúar 06, 2010

koti-ikava

Toinen paiva kotona taalla Reykjavíkissa. Haluaisin menna takaisin Molaan, elaa uudelleen nuo kaks ihanaa viikkoa... aika meni liian nopeasti! Kun toissapaivana lahdettiin niin anoppi ja appi rutisti oikein kovaa halatessa ja automatkalla Brindisin lentokentalle kera Nicolan, sen veljen Giovannin ja sen tyttoystavan Lauran, itkin silmat paastani. Nicolan perhe, suku ja ystavat oli kaikki niin mukavia, ja mulla on nyt siella enemman kavereita ku taalla Islannissa... olin siella kaks viikkoa ja taalla oon ollu jo kolme vuotta.


Mola di Bari ois taydellinen paikka asua... turvallinen pieni kaupunki, jossa on kaikki tarvittava (jopa Benettonin myymala :D) ja meri vieressa, kaunis paikka ja monta jaatelokahvilaa :) isompi kaupunki Bari 20 minuutin junamatkan paassa, junalippu maksaa sen puoltoista euroa.




Realistina kuitenkin tiian, ettei sinne muuttaminen onnistuis ainakaan heti mun valmistumisen jalkeen. Nicola meinaan sano etta valmistu eka ni mietitaan sitten, kun vinguin silta etta muutetaan sinne. Nicolalla on kuitenkin taalla hyva tyopaikka mista se tykkaa tosi paljon, eika sen ois mahdollista saada samanlaista tyota Molasta. Mun ongelmana ois taas opiskelu, kun haluan MA-paperit enka tiia mita Barissa vois opiskella, sitapaitsi en sais mistaan toita mun italiantaidoilla tai koulutuksella.

Mutta sina paivana kun sinne muutetaan niin ostan oitis tuon jaateloannoksen, oli niin pirun hyvaa:


Kuumaa banaanisuklaavanukasta (pitais olla kaakaota, mut oli sen verran paksua), pienia sokeritahtia, mansikka- ja kermajaateloa (mika ois fiordilatten vastaava?), kermavaahtoa ja marjakastiketta. To die for.

Tuntuu niin hyvalta kuulua Nicolan perheeseen, olla osa jotakin uutta. Tuntuu etta tuon matkan aikana lahennyttiin Nicolan kanssa, vaikka oltiinkin jo tosi laheisia ennen reissua. Nailla nakymin mennaan uudestaan kylailemaan elokuussa kun Nicolalla on lomaa, sillon kuulemma hukun hyttysiin ja hikeen, mut so what. Offia kehiin, jaateloa nassuun (ai kauhee, ma en millaan viittis) ja +50 -suojakertoimet mukaan, jos kert onnistuin polttamaan naamani jo nyt.

LinkWithin

Related Posts with Thumbnails