Eilen oli kylla semmonen paiva etta teki mieli heittaytya ekan vastaantulevan auton alle. Tanaan on ollut melko hyva paiva, ja aattelinki siks listata hiukan asioita, mista oon kiitollinen. Kliseista, mut who cares.
Nicola. Jos mun ois pitany kirjottaa lista ominaisuuksista, mita haluaisin etta mun poikaystavalla on, Nicolalla on ne kaikki. Plus se on viela italialainen, mita muuta oisin voinu viela toivoa? :D Nicola jaksaa kuunnella kun ma raivoan mita kummallisimmista syista (yleisin raivon aihe on ettei se osaa lukea mun ajatuksia :D) tai hyperventiloin peiton alla ahdistuneisuuskohtauksen takia, eika eparoi ottaa syliin vaikka oisin just kironnu sen alimpaan jonnekin, yleensa siis tasta ajatustenlukukyvyn puuttumisesta. Nicola tulee mun kanssa kaupan leluosastolle ku haluan ihastella Hello Kitty -juttuja ja heittelee mun kanssa kilpaa vanhaa leipaa sorsille. Nicola ymmartaa, jos multa on joku sana hukassa ja muistan sen vaan vanhaks kreikaks. Nicola kattoo mun kanssa chick flickeja ja juo mun valitsemaa sokeritonta kolaa. Vaikutelmasta huolimatta Nicola ei oo mun tossun alla, vaan osaa sanoa vastaan ja jos haluan tapella niin se saa mut puhumaan itteni pussiin. Nicola ei pyorittele silmiaan jos ostan herateostoksena venajan kieliopin harjotuskirjan ja tulee toimeen jokaikisen ihmisen kanssa. Vaikka meilla on aikalailla samat mielenkiinnon kohteet ja meilla on molemmilla aika levottomat jalat, Nicola on se peruskallio mika tasapainottaa mut, kun tulee se hetki ku oon niinku se blondi leffasta Prinsessa ja sammakko.
Aiti, isi, Pauli, Kauri, Runo ja Leimu. Ja Urho Reipas. En vaihtais perhettani mihinkaan. Pikkuveljiin vois asentaa aanenvaimentimet, mut on ne silti ihania. Meidan perheessa ei oo koskaan puuttunu huumoria, ja voisin Suomessa ollessani vaan istua poydan aaressa ja puhua palpattaa koko paivan. Joskus niin kaykin. Tiedan etta voin luottaa vanhempiini sataprosenttisesti ja puhua ihan mista tahansa ilman etta mua tuomittais. Vaikkei aiti ja isi enaa asukaan saman katon alla (paljon on sattunut mun Islantiin tulon jalkeen) niin mun mielesta on silti huippua, etta jouluna voidaan olla kaikki yhdessa. Oon tosi ylpea mun pikkuveljista, ne on hienoja poikia ja ne tulee tekemaan suuria asioita. Kotiin on aina ihana menna.
Terveys ja vauraus. Lol vauraus, vahan vaara sana mut tahan hataan en muistanu parempaa sanaa. Opintotuki ois ehka parempi :D Mut siis vaikka migreeni joskus jaytaa aivoissa ja mielenterveys jarkkyy silloin talloin niin oon kuitenki ollu aina terve, koskaan ei oo luita murtunu eika amppari pistany. Katto on paan paalla, ruokaa jaakaapissa ja pari kolikkoa taskussa. Osaan arvostaa tata, koska kun muutin Reykjavikiin syksylla 2007, mulla ei ollut asuinpaikkaa, rahaa, ruokaa eika takkia. Soin ekan lampiman aterian Ikeassa kolmeen viikkoon ja itkin onnesta. Kuljin nollakelissa kaks hupparia paallekain. Eipa oo ikava sita aikaa.
Kaverit. Vaikken koulussa ollukaan kauheen suosittu ja olin aika yksinainen, mulla on nyt hyvia kavereita ympari maailmaa. Suomessa ja Jenkeissa on rakkaita ihmisia, joille mun ehka pitais sanoa useammin miten tarkeita ne on mulle. Italiassa Nicolan suku otti mut avosylin vastaan, ja Nicolan kavereista tuli myos mun kavereita. Te kaikki ketka tata blogia luette ootte kans tarkeita mulle. Mulla ei oo kovinkaan montaa kaveria taalla Islannissa, joten lammittaa tietaa etta siella ruudun takana on joku.
Opettajat. Ylaasteella ja lukiossa oli ihan huippuopettajia :D Vaikka vihasin koulua lahinna siella olevien ihmisten takia, opettaja saatto olla syy nousta aamulla sangysta. Taalla yliopistossa opettajat on ihania, muistaa kaikkien nimet, kutsuu sillon tallon kurssiensa oppilaita kotiinsa kahville :D kylla Turussakin opettajat muisti nimet, mut yliopistomaailmassa se ei oo kuulemma niin tavanomasta.
Voin kuvitella miten Matte nauraa nyt etta olihan niitakin hetkia ku ois voinu tehda tietyille opettajille lobotomian :D Mut kylla se lammittaa mielta kun esim. Suomessa vieraillessani joku lukion opettaja kavelee kaupungilla vastaan ja sen kanssa voi turista siina torin laidalla ummet ja lammet. Tai menna Klassikkoon kaymaan ja paasta seuraamaan latinantuntia :D Tai lannottaa ylaasteen opettajan pellot FarmVillessa :D :D
Kokemukset. Kun joskus ei tuu uni (tai vaikka luennolla) on kiva palata johonkin paikkaan, jossa on ollut. Vaikkei ollutkaan kauheen hehkeeta eksya Chinatowniin yksin 18-vuotiaana tai ylipaataan harhailla viikko Nykissa ilman rahaa, niin niita hetkia muistelee silti lammolla. Jos oisin rippikouluikasena kuullu miten upeita juttuja tuun kokemaan ennenku oon 22 ni oisin varmaan nauranu ja viitannu kintaalla koko jutulle. Vaihtariks en koskaan paassy rahatilanteen takia, mut vois asiat pashkemminkin olla.
Taidan palailla tahan listaan aina jos iskee se hetki, millon millaan ei oo enaa valia. Talla hetkella maailmassa on kuitenkin niin paljon ihania asioita, kuten kevaan eka leskenlehti tai yliopiston kahvion porkkanakakku. Viela ku noi mun hauislihakset alkais nakya ni oisin voiton puolella :) Positiivisella mielella uuteen viikkoon.
Nicola. Jos mun ois pitany kirjottaa lista ominaisuuksista, mita haluaisin etta mun poikaystavalla on, Nicolalla on ne kaikki. Plus se on viela italialainen, mita muuta oisin voinu viela toivoa? :D Nicola jaksaa kuunnella kun ma raivoan mita kummallisimmista syista (yleisin raivon aihe on ettei se osaa lukea mun ajatuksia :D) tai hyperventiloin peiton alla ahdistuneisuuskohtauksen takia, eika eparoi ottaa syliin vaikka oisin just kironnu sen alimpaan jonnekin, yleensa siis tasta ajatustenlukukyvyn puuttumisesta. Nicola tulee mun kanssa kaupan leluosastolle ku haluan ihastella Hello Kitty -juttuja ja heittelee mun kanssa kilpaa vanhaa leipaa sorsille. Nicola ymmartaa, jos multa on joku sana hukassa ja muistan sen vaan vanhaks kreikaks. Nicola kattoo mun kanssa chick flickeja ja juo mun valitsemaa sokeritonta kolaa. Vaikutelmasta huolimatta Nicola ei oo mun tossun alla, vaan osaa sanoa vastaan ja jos haluan tapella niin se saa mut puhumaan itteni pussiin. Nicola ei pyorittele silmiaan jos ostan herateostoksena venajan kieliopin harjotuskirjan ja tulee toimeen jokaikisen ihmisen kanssa. Vaikka meilla on aikalailla samat mielenkiinnon kohteet ja meilla on molemmilla aika levottomat jalat, Nicola on se peruskallio mika tasapainottaa mut, kun tulee se hetki ku oon niinku se blondi leffasta Prinsessa ja sammakko.
Aiti, isi, Pauli, Kauri, Runo ja Leimu. Ja Urho Reipas. En vaihtais perhettani mihinkaan. Pikkuveljiin vois asentaa aanenvaimentimet, mut on ne silti ihania. Meidan perheessa ei oo koskaan puuttunu huumoria, ja voisin Suomessa ollessani vaan istua poydan aaressa ja puhua palpattaa koko paivan. Joskus niin kaykin. Tiedan etta voin luottaa vanhempiini sataprosenttisesti ja puhua ihan mista tahansa ilman etta mua tuomittais. Vaikkei aiti ja isi enaa asukaan saman katon alla (paljon on sattunut mun Islantiin tulon jalkeen) niin mun mielesta on silti huippua, etta jouluna voidaan olla kaikki yhdessa. Oon tosi ylpea mun pikkuveljista, ne on hienoja poikia ja ne tulee tekemaan suuria asioita. Kotiin on aina ihana menna.
Terveys ja vauraus. Lol vauraus, vahan vaara sana mut tahan hataan en muistanu parempaa sanaa. Opintotuki ois ehka parempi :D Mut siis vaikka migreeni joskus jaytaa aivoissa ja mielenterveys jarkkyy silloin talloin niin oon kuitenki ollu aina terve, koskaan ei oo luita murtunu eika amppari pistany. Katto on paan paalla, ruokaa jaakaapissa ja pari kolikkoa taskussa. Osaan arvostaa tata, koska kun muutin Reykjavikiin syksylla 2007, mulla ei ollut asuinpaikkaa, rahaa, ruokaa eika takkia. Soin ekan lampiman aterian Ikeassa kolmeen viikkoon ja itkin onnesta. Kuljin nollakelissa kaks hupparia paallekain. Eipa oo ikava sita aikaa.
Kaverit. Vaikken koulussa ollukaan kauheen suosittu ja olin aika yksinainen, mulla on nyt hyvia kavereita ympari maailmaa. Suomessa ja Jenkeissa on rakkaita ihmisia, joille mun ehka pitais sanoa useammin miten tarkeita ne on mulle. Italiassa Nicolan suku otti mut avosylin vastaan, ja Nicolan kavereista tuli myos mun kavereita. Te kaikki ketka tata blogia luette ootte kans tarkeita mulle. Mulla ei oo kovinkaan montaa kaveria taalla Islannissa, joten lammittaa tietaa etta siella ruudun takana on joku.
Opettajat. Ylaasteella ja lukiossa oli ihan huippuopettajia :D Vaikka vihasin koulua lahinna siella olevien ihmisten takia, opettaja saatto olla syy nousta aamulla sangysta. Taalla yliopistossa opettajat on ihania, muistaa kaikkien nimet, kutsuu sillon tallon kurssiensa oppilaita kotiinsa kahville :D kylla Turussakin opettajat muisti nimet, mut yliopistomaailmassa se ei oo kuulemma niin tavanomasta.
Voin kuvitella miten Matte nauraa nyt etta olihan niitakin hetkia ku ois voinu tehda tietyille opettajille lobotomian :D Mut kylla se lammittaa mielta kun esim. Suomessa vieraillessani joku lukion opettaja kavelee kaupungilla vastaan ja sen kanssa voi turista siina torin laidalla ummet ja lammet. Tai menna Klassikkoon kaymaan ja paasta seuraamaan latinantuntia :D Tai lannottaa ylaasteen opettajan pellot FarmVillessa :D :D
Kokemukset. Kun joskus ei tuu uni (tai vaikka luennolla) on kiva palata johonkin paikkaan, jossa on ollut. Vaikkei ollutkaan kauheen hehkeeta eksya Chinatowniin yksin 18-vuotiaana tai ylipaataan harhailla viikko Nykissa ilman rahaa, niin niita hetkia muistelee silti lammolla. Jos oisin rippikouluikasena kuullu miten upeita juttuja tuun kokemaan ennenku oon 22 ni oisin varmaan nauranu ja viitannu kintaalla koko jutulle. Vaihtariks en koskaan paassy rahatilanteen takia, mut vois asiat pashkemminkin olla.
Taidan palailla tahan listaan aina jos iskee se hetki, millon millaan ei oo enaa valia. Talla hetkella maailmassa on kuitenkin niin paljon ihania asioita, kuten kevaan eka leskenlehti tai yliopiston kahvion porkkanakakku. Viela ku noi mun hauislihakset alkais nakya ni oisin voiton puolella :) Positiivisella mielella uuteen viikkoon.
1 ummæli:
toi on kyllä tosi hienoa että opettajista on tullut niin hyviä kavereita :) FarmVillen lannoitus... LOl :D
Skrifa ummæli